perjantai 20. syyskuuta 2013

prinsessa ja perjantai

Neljä palloa neljävuotiaalle.

Ihanaa, että on perjantai! Takana on selkeästi kaikille rankka viikko, kun koetamme totutella koulurytmiin ja kaikenlaiseen uuteen. Isoveljelle tuskaa aiheuttavat läksyt ja se, että niitä on nyt sitten viisi kertaa viikossa. Jostain syystä se kynä ei meinaa kirjoitella niitä kirjaimia kuten herra toivoo vaan välillä kirjaimet menevät sinne tänne vinksin vonksin... Viime vuonna ensimmäisellä luokalla oli ainoastaan kerran viikossa läksyjä ja nyt onkin enemmän. Muutenkin 2nd grade on selkeästi jo ihan oikeata koulua, kun opettajan assistentti on paikalla vain osa-aikaisesti ja Mrs.P on muuten lasten kanssa yksin.  Lapsilta vaaditaan tänä vuonna jo paljon enemän koulukypsyyttä. Onneksi myös muiden lapsilla on ollut totuttautumisvaikeuksia ja kuten Mrs.P kirjoitti viestiinsä: "Give it time." Myös meidän reippaalla Isosiskolla on ollut hyvin paljon käynnistysvaikeuksia ja hän selkeästi haikailee vanhojen opettajien perään. Juttelinkin tänä aamuna kummankin opettajan kanssa ja he sanoivat sen aina olevan samanlaista näin transition-luokan alussa. Täällä tosiaan meidän juuri neljä vuotta täyttänyt tyttö on esikoulussa eikä tosiaan enää missään päiväkodissa. Läksyjäkin tulee, mutta vasta joulun jälkeen... En tiedä minkälainen kaaos siitä koituu, kun kummatkin lapset pitää saada tekemään läksyjä. Huoh!

Viikon paras juttu on kuitenkin ollut keskimmäisen syntymäpäivä. Juhlimme prinsessateemaisesti kotona työ- ja koulupäivän jälkeen. Lokakuussa Pikkusisko juhlii syntymäpäiviään luokkakaverinsa V:n kanssa paikallisessa sisäleikkipaikassa. Nyt oli aika juhlia vain perheen kesken. Tietenkin olisi ollut ihanaa viettää nyt viikonloppuna mummien ja kummien kanssa syntymäpäiväjuhlia, mutta tämä on se kääntöpuoli ulkomailla asumisessa... Juhlimme sitten joskus (ja isosti), kun taas Suomessa asumme. 

Prinsessalle jalokivin koristeltu kermaunelma... 

Prinsessat juo aina kristallilasista. Ja pillillä.

Prinsessa ja prinssi kohtasivat vihdoinkin...

Toivotan kaikille hyvää viikonloppua ja rentouttavaa perjantai-iltaa. Meillä on illalla meidän joka perjantainen aperitivo, jolloin keräännymme koko perhe yhteen juttelemaan viikosta ja syömään jotain pientä ja herkullista. 

Buona serata!

4 kommenttia:

  1. Uskomatonta, että teidänkin keskimmäinen on jo neljä! Meidän tyttö sai muuten myös saman(?) Tuhkimon joululahjaksi ja voi vitsi se on ollut suosiossa.

    Totta tuo perheen ja kummien uupuminen, samaa suren aina itsekin. Kaikki eivät vaan mitenkään pääse paikalle näin kahden kansallisuuden perheessä.

    Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä, että uskomatonta tosiaan. Pieninkin on kohta 1.5v ja 2v synttärit lähenevät kovaa vauhtia...

      Poista
  2. Meillä juhlitaan huomenna 4-vuotiasta ja samalla teemalla mennään. Prinsessoilla ei voi mennä pieleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Prinsessat ja 4veet ovat hyvä yhdistelmä. Ainakin meidän tyttö miettii kovasti prinsessajuttuja. Ihana aika ja toivonkin, että jatkuu mahdollisimman pitkään.

      Poista