Andy Warholin lausahdus 15 minuutin kuuluisuudesta lienee kaikille tuttu kuten myös hänen pop-art kuvansa. En ole aikaisemmin Warholin elämään kovinkaan paljon tutustunut, mutta tästä huolimatta näyttely kiinnosti. Kiinnostavan näkökulman luin NY Timesin sivuilta tehdessäni hieman - fiinisti sanottuna - taustatutkimusta, että miten pitäisi Warholin taiteeseen suhtautua. Tästä voi lueskella siitä, jos sattuu amerikkalaisen filosofian professorin pohdinnat kiinnostamaan. Kulttuurisunnuntai siirtyikin sitten jo kulttuuriperjantaiksi, sillä perjantai oli täällä vapaapäivä Pyhäinpäivän takia. Appivanhemmat olivat myös kiinnostuneita Warholin näyttelystä, joten kaikki marssimme innokkaina kohti Palazzo Realea. Taisin jo aiemmin mainita, että tämäkin näyttely on osa Autunno Americanoa kuten viime viikkoinen Brain -näyttely. Näyttely oli jälleenkerran todella hyvä ja ainakin Isoveli viihtyi audioguiden avustuksella. Tytöt olivat hieman huonommalla tuulella, mutta ainakin isompaa oli helppo houkutella karkkimadoilla eteenpäin.
Jostain syystä näyttelystä tarttui mukaan myös pieni juliste, vaikka normaalisti vastustan turistikrääsää. Ei siis mikään Warholin työnkopio vaan itse näyttelyn mainosjuliste. Mielenkiintoisena pidin sitä, että Warholin elämän viimeinen näyttely Viimeinen ehtoollinen oli järjestetty Milanossa tammikuussa 1987 vain kuukausi ennen hänen kuolemaansa helmikuussa. Jostain syystä pidin sitä merkkinä, että tarvitsen näyttelyn julisteen muistoksi. Onneksi juliste ei ole mikään megaiso, joten ehkä se jostain nurkasta löytää paikkansa...
Kuvia ei tietenkään saanut ottaa itse taiteilijan töistä, joten nämä ovat otettu näyttelyn lopussa olevasta "multimedia"huoneesta.
Ciao!
