maanantai 25. maaliskuuta 2013

Maanantain höpinät unelmakodista ja muusta...


Se olisi sitten kuulkaas taas maanantai. Arki alkoi, vaikkakin tällä viikolla vain muutamaksi päiväksi. Lapsilla alkaa pääsiäisloma jo keskiviikkona eli loppuviikko meneekin sitten pääsiäistunnelmissa. Maanantait ovat aina samanlaisia eli jääkaapin täyttämistä, pyykinpesemistä ja muuta arkipuuhaa, mitä ei viikonloppuna jaksa eikä suoraan sanoen edes huvita tehdä. Sitä paitsi viikonloppuisin on muutakin tekemistä, kun koko perhe on paikalla. 



Eilen meillä oli kiva iltapäivä, vaikka satoi taas koko päivän aamusta iltaan. Se ihana kevätilma tuli ja meni taas. Olimme käymässä tuttavaperheen luona heidän upeassa, täydellisessä kodissa. Olen jo pitkään ajatellut, että varmaan joku päivä vastaan tulee se unelmien koti minne muuttaisin vaikka heti. Tai käytännössä en suostuisi edes sieltä omaan kotiin lähtemään. Noh se sitten tuli eilen vastaan. Mahtoi pariskuntaa naurattaa, kun meikäläiseltä loksahti suu auki eteiseen astuessani. 

Koti ei varmasti ole monenkaan suomalaisen makuun, mutta se oli ihan täydellinen! Asunto oli erittäin vanhassa kerrostalossa ja ylimmässä kerroksessa sijainnut asunto oli sisältä kuin palatsi. Olohuoneessa ja ruokahuoneessa oli aivan mielettömät seinämaalaukset ja puulattiat tai  - kai sitä on pakko kutsua oikealla nimellä - parketti oli kuin koru. Pariskunta kertoi, että he olivat remontoineet maalaamalla seiniä valkoiseksi, missä ei ollut näitä upeita käsinmaalattuja seiniä ja kattoja. Lattiat oli vaihdettu keittiöön ja kylpyhuoneisiin. Muuten lattiat olivat alkuperäiset joko kukkakuvioiset parketit tai hienot kivilattiat marmorireunuksilla. Kaikista mahtavinta oli se, että vaikka kodista löytyi paljon antiikkia ja kultareunuksisia peilejä niin asunto ei ollut museomainen eikä "mummo"asunto vaan tyylikäs lapsiperheen koti, missä oli yhdistelty taitavasti modernia ja vanhaa. Huonekalut olivat kaikki valkoisia, moderneja italialaisia laadukkaita huonekaluja ja ne näyttivät mielettömän hienoilta koristeellista taustaa vasten. Koti ei kuitenkaan ollut liian sisustuslehtimäinen ja legot ja muut lelut olivat esillä kuten meillä muillakin kuolevaisilla. 

Me olimme miehen kanssa aivan ihastuneet koko kotiin ja kotona juteltiin vaikka kuinka pitkään miten uskomattoman makea koti perheellä on...  Sen lisäksi, että koti oli upea niin meillä oli todella kivaa. Lapsetkin viihtyivät hyvin perheen lasten kanssa, kun olivat tuttuja koulusta. Vauva aiheutti hieman sydämen tykytyksiä, kun hamusi kaikkea ihanaa sohvapöydältä kuten espressokuppeja ja suklaakeksejä. Mieskin taidettiin rekrytoida johonkin miesten futisporukkaan ja sain vinkkejä kampaajasta ja muusta tärkeästä sekä tietenkin kävimme läpi uusimmat juorut koulusta. 

Kotihaaveista täytyy palata takaisin maanpinnalle, sillä vauva heräsi päiväunilta ja  ruoanlaitto kutsuu... 

Buona giornata a tutti!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti