maanantai 29. huhtikuuta 2013

Kuin märkä rätti...

Ihan mahtava paluu arkeen neljän päivän lomailun jälkeen... Isoveljen korvalehti turposi yön aikana, Isosisko heräsi kuumeisena ja Pikkusiskon yskä palasi. Ulkona satoi kaatamalla vettä. Mies oli kärttyinen huonosti nukutusta yöstä, kun porukkaa ravasi meidän sängyssä kuin parhaissa bileissä. Pari kertaa kannoin ylimääräiset riehujat omiin sänkyihinsä. En ollut itsekään missään parhaassa vedossa, kun yöunet jäivät katkonaiseksi, sää ärsytti ja tämä ainainen sairastaminen. Oh well.

Silloin, kun todellisuus iskee naamaan kuin märkä rätti niin on parempi muistella vapaapäivän kivoja juttuja. Lauantaina olimme fiilistelemässä Roomaa ja roomalaista ruokaa. Torstaina matkalla piknikille satuimme kulkemaan kivannäköisen ravintolan ohi. Pienen googlailun ja muun jälkeen saimme selville, että ravintola oli saanut ihan hyvät arviot Tripadvisorissa ja muutamissa italialaisissa blogeissa. Ruoka oli kortteliravintolalle laadukasta ja hyvää eli kannatti mennä leppoisalle sateisen lauantain lounaalle. Lapsetkin viihtyivät ja söivät pastansa hyvällä ruokahalulla. Jos satutte kävelemään Via della Moscovalla ja lounaspaikkaa ei tunnu löytyvän niin ravintola Volemose Bene on yksi varteenotettava vaihtoehto.

Iltaa kohti on sää parantunut, meidän lastenlääkärimme Dottoressa on käynyt diagnosoimassa potilaat ja jääkaappi on aamuisen kauppareissun jälkeen täynnä herkkuja... Kunhan lapset menevät nukkumaan niin herkuttelemme porcini risotolla.


Volemose Bene
Via della Moscova 25

Artisokkaa roomalaisittain. 

Taivaallisen herkullinen munakoisoalkupala..

Penne al pomodoro.

Vasikkaa ja artisokkaa.

Sitruunasorbetti maistuu aina.

6 kommenttia:

  1. Oi voi, nyt ei ole teillä onni matkassa - mutta mahtavaa, että osaatte ottaa ilon irti pienemmistä asioista, esim. hyvästä ruoasta :-) Pikaista paranemista ja terveempää loppuviikkoa!

    Piti muuten kommentoida edelliseen postaukseen, miten ihanan suomalaiselta poikasi näytti vaaleassa tukassaan ja sinisessa PoPin takissaan :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapset ovatkin koulussa ne valkotukkaiset, kun hiukset ovat paikallisten mukaan valkoiset eikä blondit... :D Kyllähän me erotummekin aika hyvin väkijoukosta.

      Onneksi lääkäri kävi ja on flunssaisille tropit.

      Poista
  2. Mutta eikös olekin ihanaa, että Italiassa lastenlääkäri tulee kotiin, kun lapsi sairastaa, eikä tarvitse raahautua terveysasemalle tai sairaalaan. Sitä palvelua olen kaivannut monet kerrat...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No on! Kyllä se helpottaa varsinkin, kun on yksin. Täti tuli, tsekkasi kaikki lapset, kirjoitti reseptit ja otti korttikoneen esille. Sitten buona serat ja homma oli hoidettu. Eikä hinta ole eri vaan ihan sama kuin vastaanotolla.

      Poista
  3. Paranemisia pienille potilaille!

    VastaaPoista
  4. Voi miten kurjaa että teillä on taas pieniä potilaita :/ Täällä on myös sairastettu urakalla koko kevät: saatiin kahdesta kuukaudesta alennusta päivähoitomaksuista, kun lapset olivat yli puolet kuukauden hoitopäivistä kipeinä. Toivottavasti teillä tullaan pian kuntoon!

    VastaaPoista