sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Castello, lunch & a photoshoot

Eilen aamupäivällä alkoi sade, mikä taukosi vihdoin tänään aamupäivän ajaksi. Nyt taas sataa aivan kaatamalla, mutta onneksi olemme jo oman kodin suojissa. Lämpötilakin putosi aika radikaalisti perjantain 26 asteesta... Tänään päätimme hyödyntää aamupäivän aurinkoista  hetkeä ja kävelimme Castello Sforzescon museoita tutkimaan. Museoissa kannattaa käydä, sillä pääsylipun hinta on vaivaiset 3 euroa. 








Museon jälkeen oli pakko lähteä hankkimaan jotain lounasta, sillä lapsilla oli - yllätys, yllätys - kova nälkä. Päätimme ottaa riskin ja syödä lounasta Living Barin terassilla, sillä tummia pilviä oli  jälleen alkanut kerääntyä. Onneksi saimme nauttia auringonpaisteesta eikä sade häirinnyt lounastuokiota. Living Bar tarjoaa viikonloppuisin "il Brunch" konseptilla toimivan lounaan. Täällä kannattaa hiippailla lounaalle 12.30, sillä paikalliset tulevat sankoin joukoin klo 13. Tällä kertaa olimme hieman myöhemmin liikenteessä, mutta huonon sään takia tilaa oli reilusti vielä jäljellä ja saimme heti pöydän. 







Terassilla on helppo nauttia lounaasta, kun lasten liikehdintä pöydän ympärillä ei häiritse ketään ja ohimeneviä ihmisiä on mukava seurata. Erityisesti tänään ravintolan ohi käveli viihdyttävä joukkio... Me olimme syöneet lounaan tässä vaiheessa, joten olin joka tapauksessa lähtemässä päiväunia kaipaavien kanssa kotiin ja lähdimmekin rivakasti tämän porukan perään. Mrs. G ja mies jäivät maksamaan ja jatkoivat vielä ulkoilua pienen kävelyn merkeissä. Tosiaan jonkinlainen photoshoot oli käynnissä ja jos kukaan tunnistaa tätä kuvaa tulevaisuudessa jostain muotilehdestä niin saa hihkaista! Kauan emme jaksaneet ihmetellä kuvaamistouhuja, sillä päiväunille toivovat tytöt alkoivat rettelöidä ja kuvaaminen sai jäädä... 






PS. Blogissa on vierailtu uskomattoman monta kertaa, kun katson uusimpia tilastoja...  Olen ihan ihmeissäni, että muitakin kuin anoppiani ja äitiäni kiinnostaa meikäläisen höpinät!  ;-) Kiitos tästä ja mukavaa sunnuntaita!

1 kommentti:

  1. Löysin ihan vasta blogisi - ja mikäpä täällä vieraillessa ja näitä fiiliksiä makustellessa!

    VastaaPoista