keskiviikko 16. lokakuuta 2013

syysfiilikset

Syysvärejä... Oranssi ja liila ne yhteen sopii.


Olen raivoissani... ja syy on se, että tämä flunssainen olotila ei oikein suostu häipymään. En ole täysin kipeä, mutta en ole oikein tervekään. Huonon olon takia olen joutunut perumaan vaikka mitä ja kuntosalillekaan ei tietenkään voi mennä. Ei tälle tietenkään mitään voi, mutta alkaa kyllä hermot pettää ja vanne kiristää päätä. Mieskin sai aamulla kuulla kunniansa oikeastaan aika turhaan eivätkä edes ystävätkään säilyneet kirpakoilta kommenteilta.

Kauliina kaulassa ja poolo päällä. Syksy on siis täällä.

To do- listalla olisi vaikka mitä juttuja kuten syksyn vaatehankintoja ja eihän niitä listalla olevia asioita saa kotoa käsin tehtyä. Lasten kouluasuista puuttuu vielä vaikka mitä osia. Tummansinisiä sukkahousuja, muutama punainen villatakki/paita kylmemmille säille, lisää valkoisia tyttömäisiä yläosia ja siistimmät hamekengät puuttuvat Pikkusiskon varusteista. Myös tummansininen villakangastakki olisi listalla ja untuvatakki, sillä kasvavan neitokaisen vaatteet ovat kutistuneet viime vuodesta. Isoveli taas kaipaa lisää valkoisia kauluksellisia, pitkähihaisiapaitoja, tummansinisen tai punaisen villaslipoverin kylmemmille säille ja tummia sukkia kouluasukoodin mukaisesti. Myös tummansinistä untuvaliiviä metsästän edelleen Isoveljelle. Itsekin kaipaan sitä nahkatakkia, mitä ei löydy mistään ja sitten uutta ohuempaa toppatakkia näihin osittain viileisiin ja lämpimiin päiviin. Saapastarkastus osoitti myös, että uudet nahkasaappatkin tarvitaan...  Myös kotiin tarvitaan uusia säilytysratkaisuja mm. Isoveljen koulupapereille. Kunhan tästä pääsen liikenteeseen huomenna niin toivottavasti Muji pelastaa meidät paperisotkuilta.

Kaksi yhden hinnalla... Ehkäpä takki löytyy Ellen suosittelemana?

Zuccaa pukkaa... Kurpitsaa saa nyt edullisesti. Kaupassa oli 90 snt per kilo.
Lapset toivovat Halloween kurpitsaa ja kurpitsakeittoa voisi taas tehdä lisää...

Onneksi sentään on pitkästä aikaa aurinkoinen päivä, vaikkakin on aika kolea sää niin ehkä tämä ärsyttävä olotila tästä häipyy. Hieman kamomillateetä, lounasta ja sympatiaa uusimman Elle- lehden muodossa sohvalla niin eiköhän ala elämä osittain hymyillä. Isommat lapset ovat koulussa ja odottavat innokkaasti iltapäivän koulun jälkeistä swimming clubia sekä uinnin jälkeisiä eväitä autossa. Pienempi nukkuu päiväuniaan ja ulkoilee sitten T:n kanssa, kunhan herää. Kohta suuntaan auton nokan kohti koulua ja lähden seuraamaan uimareita.

Ciao, ciao!




4 kommenttia:

  1. Plääh, parane pian! Mullakin oli viikko sitten sama, vetämätön olo (itse asiassa aika kaamea!), ja sitä kesti pari päivää ja sitten oli taas kaikki ok. Lepäile nyt vain kunnolla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi vaikuttaa siltä, että paraneminen on tapahtunut ja olo on melkolailla jo normaali. Jes! :D Ärsyttäviä nämä flunssat, mitä ei sairasta ns. kunnolla.

      Poista
  2. Paranemisia sinulle! Kurjaa kun nämä taudit välillä kestävät niin kauan aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Toivotukset ilmiselvästi auttoi sekä yleinen ärsyyntyminen, sillä tänään tuntuu jo terveeltä. :)

      Poista