maanantai 14. lokakuuta 2013

Il mercato d'autunno

Sunnuntaina oli kerran vuodessa pidettävät syysmarkkinat Milanon Chinatownissa Via Paolo Sarpilla. Siellä olivat sulassa sovussa kiinalaisten ja italialaisten kojut. Jossain myytiin salamia, erilaisia juustoa, focacciaa, mozzarellaa ja muita tyypillisiä italialaisia tuotteita. Kiinalaisten kojuissa taas oli pähkinöitä, pomeloa, mooncake-pakkauksia, tofua ja kiinalaista katuruokaa tarjolla. Mukava sekasotku kaikkea! Tapasimme meidän kävelyretkellämme myös Pikkusiskon luokkakaverin Gretan perheineen. Greta oli eilen vieraana juhlissa ja oli hauska vaihtaa muutama sana tytön vanhempien kanssa juhlista. Hekin olivat tutustumassa markkinoiden tarjontaan ja kehoittivat ostamaan jotain herkullisia paikallistuotteita, kun markkinat ovat tosiaan vain kerran vuodessa. Ostoskoriin tarttui tällä kertaa Miehen toiveesta tryffelisalamia.

Sää on muuttunut ihan muutamassa päivässä todella koleaksi ja satuin ottamaan lapsille pipot mukaan. Puolessavälissä reissua Isoveli sanoi, että nyt on tosi kylmä ja pipo tuntui ihan luksukselta. Muutama viikko sitten oli vielä todella lämmin ja nyt taas on parempi kiskoa villapaita päälle ulos lähtiessä. Ensi viikolla täytyykin tehdä kunnon inventaario syksyn vaatteista, sillä kyllä niitä hanskoja ja pipoja kohta tarvitaan ihan joka päivä! Villakangastakkisesonki alkoi nyt.

Ciao! 


Pekingissä vai Milanossa?

Viinirypäleet ovat nyt sesongissa ja niitä menee meilläkin kilokaupalla naposteluun. Hyviä!

La zucca eli kurpitsa. Kurpitsasesonki on myös kuumimmillaan.



Miehen valitsema salami tuli tästä kojusta.

Kiinalaisten kojulla oli tohinaa...

Kiinalaiset kuljettivat tavaroita edestakaisin käsipelillä.
Ahkera myyjätär.

5 kommenttia:

  1. Onpa kivoja kuvia! Aitoja ja ihanan syksyisiä :)
    xx J

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Syksyistä tänne tulikin supernopeasti... Pari viikkoa sitten tuli jakku päällä kuuma ja nyt piti kiskoa pipo päähän.

      Poista
  2. Onko tossa ylimmässä kuvassa duriania? Sen haju on aika uskomatonta. Singaporessa niitä ei saanu viedä metroon eikä hisseihin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu on durian! :D Haju on kyllä suoraan sanoen järkyttävä eikä maku ollut ainakaan itselle paras. Se haju sanotaanko pilasi sen maun...

      Poista
  3. Ihania kuvia, tuntui siltä kuin olisi päässyt hetkeksi paikan päälle itsekin. Kiitos!

    VastaaPoista