torstai 17. lokakuuta 2013

gossip girls



Yhdistin tänä aamuna sujuvasti lastenhoitotehtävät ja juoruilun, sillä olimme kävelyllä ystäväni MG:n kanssa. Hän on sekä naapurimme että school run -kaveri, sillä hänen lapsensa käyvät myös kansainvälistä koulua. Sovimme, että viemme Minisiskon ulos ihanassa syyssäässä ja samalla voimme jutella viimeisimmät kuulumiset. Virallisista kouluasioista, mutta erityisesti koulujuoruista riittää aina keskusteltavaa! Ja italialaiset sekä miehet että naiset rrrrrakastavat juoruilua. Eikä ole nyt kyse mistään ikävästä pahansuopaisesta juoruamisesta vaan hyväntahtoisesta juttelusta ja kuulumisista.  Aluksi se tuntui hieman erikoiselta ja ehkä nololtakin, kun joku suhteellisen vierasihminen alkoi kertoa pitkällisesti jostain kolmannesta...  Nyt olen siihen tottunutkin ja se tuntuu jo aika normaalilta! Mieskin aina naureskelee, että tänäänkin oli taas roppakaupalla hyviä juoruja töissä. Meidän jutellessa Minisisko keräsi kastanjoita ("balls" kuten hän itse toteaa näistä) ja vaahteranlehtiä sekä ihasteli ohivilistäviä koiria. Samalla otin myös muutamia kuvia, sillä 1.5 vuotiaasta ei ole ihan niin paljon yksin valokuvia kuin isommista sisaruksista. Aina on joku innokas tulossa kuvaan mukaan. 

Minisiskoa tervehtimään tullut koira... Yksi monista.

Kastanjoita.
Syksy on tullut. 

"No niin mamma... nyt mennään."

Uusi villitys Milanossa SAUVAkävely! 

Milanon syksy näyttää ainakin tänään parhaat puolensa, kun aurinko paistaa ja vaikka aamulla oli kylmä niin lämpötila kohoa iltapäiväksi melkein 20 asteeseen. Tätä nyt toivottavasti jatkuu vielä kuukauden verran ja talvi tulee sitten marraskuun loppupuolella tai joulukuun alussa. Siihen asti kiskotaan toppaliivi aamuisin päälle ja iltapäivällä voi säästä riippuen olla ilman takkia tai trenssissä. Valitettavasti harmaina, kosteina päivinä on sitten taas todella kylmä kuten viikonloppuna, joten niitä päiviä ei kaivata. Toivon siis todella, että aurinkoisia päiviä riittää. 

Ciao!

4 kommenttia:

  1. Sauvakàvelijòità..MILANOSSA!!! NYT HUIJAAT!!!! Missà tuo kuva on oikeen oikeesti otettu? ;) Mà en voi siettà tota juoruilua...musta se on liian henkilòkohtaista toisista ihmisistà puhumista kun toinen ei ole làsnà...ja varsinkin kun sen kertoo mulle vaan joku puolituttu....pakostakin tulee mieleen, ettà mitàkòhàn kaikkea musta oikein puhutaan....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No en huijaa! LOL Olin itsekin superhämmästynyt, kun ryhmäsauvoittelijoita tuli vastaan. En ole moista aiemmin täällä nähnyt... Uusi trendi ilmeisesti.

      Kyllähän sitä tulee miettineeksi usein, että mitä ihmettä itsestä puhutaan. Onneksi omakohtaiset juoruilukeskustelut ihmisten kanssa ovat olleet hyväntahtoista eikä ole ollut mitään ikävää vaan positiivista juttelua. Ikäviä ja ilkeitä juttuja en suostuisi kuuntelemaan ja pistäisi kyllä hieman miettimään, että minkälainen keskustelutyyppi on. Tuntuu vaan, että useimmiten asiat kuulee ns. juorujen kautta eikä virallisia teitä. Harmi sinänsä, kun juoruilu esim koulun asioista vähenisi radikaalisti.

      Poista
  2. Hauska nähdä sauvaävelyä siellä päin. Kotinurkillani jo yleistä eri-ikäluokissa, hyvä niin. Harrastan itsekkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa tosiaan ja hassua ajatella, että sauvakävely on Suomessa jo hieman vanha juttu. Täällä selkeästi se oli uutta ja ihmeellistä. Ainakin, kun katsoi ihmettelijöiden määrää!

      Poista