sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

pakomatkalla

Perjantaina olin aivan valmis poistumaan Milanosta takavalot vilkkuen, sillä kärsin pahasta mökkihöperyydestä ja näin kävikin. Vietimme viikonlopun taas kerran Lago Maggiorella. Se on ihanan lähellä ja siellä on ihanan rauhallista.  Olin nimittäin tiistai-iltana tulossa jo kipeäksi ja jouduin jopa meidän vieraita kiittämään kesken illallisen seurasta ja painuin nukkumaan. Keskiviikkona olin sängynpohjalla ja kiitin onneani, että T oli jälleenkerran hoitamassa lapsia Miehen ollessa töissä. Sain yskiä suhteellisen rauhassa koko päivän pimeässä huoneessa tanskalaista rikossarjaa seurataen. Torstaina alkoi valoa näkyä tunnelin päässä ja sain varattua meille viikonlopuksi saman hotellin tai oikeastaan huoneiston kuin juhannuksena.  Mies taisi nyt valitettavasti näin viikonlopun päätökseksi saada saman pöpön, joten hän puolestaan lepäilee särkylääkkeiden voimin nyrkkeilydokkaria katsellen. 

Uimamies laseissaann // Kukkia hotellin pihalla // Rattaat täynnä kampetta
// Klo 9.30 uima-allas oli vielä tyhjä // Selfie ennenkuin lähdetään jätskille // Nivea SPF 50 & jalka

Emme tehneet mitään muuta koko viikonloppuna kuin uimme (lapset uivat ja aikuiset istuivat lähinnä altaan reunalla), söimme (Nimimerkki: "Söin karppaushenkisesti lautasen kokoisen pihvin salaatilla ja se oli hyvää") katsoimme Wimbledonin matseja telkkarista, kävelimme jätskille (miten hyvää onkaan mangosorbetti!) ja taas olimme uima-altaalla (veden lämpötila oli muuten 29 astetta). Pötköttelimme toki myös aurinkotuoleilla koko porukka ja nautimme hikisestä säästä. 34 astetta tuntuu kyllä aika paljon mukavammalta raikkaan järvituulen puhaltaessa kuin täällä kaupungissa... Rentoumisen takasi myös se, että unohdimme kumpikin puhelimen laturit kotiin eli ei ollut tarvetta olla ulkomaailmaan yhteydessä. Muutaman kuvan ehdin räpsäistä ennenkuin akku loppui...

Nyt sitten olemme taas kotona ja ensi viikoksi on suunnitteilla niitä juttuja, mitä en viime viikolla voinut sairastumisen takia tehdä lasten kanssa...  Niistä lisää ensi viikolla!

Buona serata!

2 kommenttia:

  1. Upealta näyttää puitteet jälleen kerran! Toivottavasti pöpö jättää teidät jo rauhaan.

    VastaaPoista
  2. Ei ollut kyllä valittamista! Ihana herätä aamulla ja katsoa ulos järvelle omalta parvekkeelta. Sitten vain aamupalaa ja uimaan! :)

    Kiitos. Toivotaan, että pääsemme taas tästäkin taudista pian eroon.

    VastaaPoista