tiistai 16. lokakuuta 2012

Chiara Ferragni

Viime viikon sateisena torstaina tulimme hieman aikaisemmin kotiin, kun koulun opettajilla oli liittonsa kanssa kokous ja Italiassa on hyvin tiukat systeemit miten työnantajien on toimittava työntekijäjärjestöjen kanssa sopimusneuvotteluiden aikana niin koulu sulkeutui pari tuntia aiemmin. Kun saavuin kotiin huomasin, että meidän kadun päässä oli parkeerattuna minivan-Mersu ja ulkopuolella oli neljä kuvaajaa.  Auton ovi oli auki ja samalla, kun ajoin siitä ohi  - tooodella hitaasti, kun uteliaisuus voitti - kurkkasin auton sisään. Ja kas siellä olikin Italian ja ellei maailman yksi kuuluisimmista muotibloggaajista. Autossa oli Chiara Ferragni The Blonde Salad -blogin kirjoittaja. Harmittelin jo, ettei kameraa ollut ja lasten riehumisen takia en voinut oikein hypätä autosta ulos ottamaan kuvia kännykällä. Kotona sitten"tavalliselta" kuvauspaikalta tein paparazzit ja otin kuvia, kun Chiara marssi poppoonsa kanssa poseeraamaan Burberryn vaatteissan. Nauratti kyllä kovasti, kun tämä asunto on niin parhaalla paikalla ja ei tarvitse etsiä äksöniä, kun sitä näyttää olevan ihan muutenkin. Jos vaikka George Clooney vielä kävelisi tästä ohi...





Ja tämmöistä kuvamateriaalia he saivat aikaan. Kuva on The Blonde Salad blogista, mistä löytyy lisää sateisia muotikuvia.




6 kommenttia:

  1. Wow sä oot siellä where the action is! :) Olis tosi mielenkiintoista joskus tavata Chiara luonnossa, sen blogikuvat on ainakin aivan mahtavia.

    VastaaPoista
  2. Onhan tämä ihan mielettömän makea naapurusto ja paljon tapahtumia on tässä meidän puistossa ja muutenkin. Ihan vahingossa vielä valittiin tämä paikka tai lähinnä tuon puiston (ja leikkipuiston) takia. Ei tullut mieleenkään, että tässä on kaikenlaista muutakin.

    VastaaPoista
  3. No ohoh, olipas tosiaan aikamoinen bloggari. Minà en olisi tuota naista edes tunnistanut ja kàvin àsken vasta ekaa kertaa hànen blogissaan. Aikamoinen nainen, kun on oma crew ja kaikki. Oli kyllà tosi mageita kuvia hànellà blogissaan, mutta tottakai jos on ammattikuvaaja ottamassa blogiin kuvia ja noin kaunis nainen kuvaruudussa niin eihàn siinà voi kun onnistua.

    VastaaPoista
  4. Teidän kodilla on kyllä mahtava sijainti! :) Jonain päivänä se Clooney vielä tulee vastaan, kun sitä vähiten odotat! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan... Ei ainakaan Comolla näkynyt, kun siellä palloilimme kesäkuussa. ;)

      Poista
  5. Ompas mielettömiä kuvia!! :) Aika paparazzi olet! ;)

    VastaaPoista