lauantai 8. kesäkuuta 2013

dinner with gentlemen...

Tuntuu, ettei meidän elämää kuulu muuta kuin syömistä ja lasten sairastelua... Onneksi on muutakin, mutta syöminen on aika tärkeä asia. Vielä tässä maassa, missä melkein kenen tahansa kanssa saa aikaiseksi keskustelun ruoasta ja ravintoloista. Meille on myös viikonlopun illalliset kahdestaan tai vieraiden kanssa tärkeitä hengähdyshetkiä hektisestä lapsiperheen arjesta. Toisaalta taas lasten kanssa käymme lounailla lauantaisin tai sunnuntaisin. Heille se on elämys - saa esimerkiksi valita itse jälkiruoan -  ja meille taas osa kasvatusta sekä tietenkin yhdessäoloa koko perheen kesken. 

Viime lauantaina olin syömässä kahden herrasmiehen kanssa, sillä illallisseurana oli Miehen lisäksi hänen ystävänsä E. Kävimme lyhyen kävelymatkan päässä olevassa kivassa kalaravintolassa, missä Mies oli aiemmin käynyt työillallisella. Hän oli paikkaan aika ihastunut ja arveli, että pitäisin ravintolasta myös. Eikä ollut väärässä! Erityisesti alkuruoat olivat mieleemme, sillä Miehen ja minun lempijuttuja ovat osterit ja simpukat. Myös pääruoat ja jälkiruoat olivat mielettömän hyviä kuten myös tunnelma. Istuimme lähellä etuovea ja saatoimme bongata sisääntulevien asiakkaiden asuja. Pukukoodi oli ainakin naisten osalta mahdollisimman korkeat korot ja makea laukku. Näillä pärjää pitkälle...

Ravintola on asuinkorttelien keskellä, joten tänne ei eksy ihan vain sattumalta. Jos etsii herkullista, hinta-laatu suhteltaan oivallista kalaravintolaa niin voimme suositella. Ravintola on todella suosittu, joten pöytävaraus on suositeltava. 

Al Sale Grosso
Via Ippolito Nievo 33


Ravintola on tyylikäs ja moderni. Dresscode oli selkeästi mitä korkeammat korot sen parempi...

Crudita di gusci.

Tyylikäs seuralainen.

Nam!

Mustekalaa ja mozzarellaa...

Herkullista ja terveellistä pääruokaa. Seuralaisella oli miekkakalaa.

Miehellä ja minulla oli kummallakin merikrottia, mutta eri tavalla valmistettuna.

Laskun maksamisen yhteydessä pöytään tuotiin kolme purkkia karkkia... Sekös meitä ilahdutti!

7 kommenttia:

  1. Oi miten ihana tuo karkkiyllatys. Kaytte muuten tosi usein ulkona syömässä. ..ma en lasten kanssa kay lahes koskaan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu käymme tosi usein ulkona syömässä. Eilen ja tänään olimme koko perheen voimin lounaalla eli kyllä me tosiaan käymme paljon ulkona syömässä sekä kahdestaan että perheenä.

      Karkkiyllätys oli kyllä aika hauska!

      Poista
  2. Voi mitä herkkuja :) Usein luen, mutta olen niin huono jättämään kommenttia. Kauanko asutte Italiassa, onko vielä tietoa? Kaipaatko takaisin Suomeen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu herkkuja oli! :) Vieläkin tulee vesikielelle. En osaa sanoa kauan asumme täällä. Menemme tilanteen mukana. Toistaiseksi olemme kaikki tyytyväisiä täällä. Koti-ikävä on ja ei ole. Välillä sitä kaipaa kavereita ja perhettä, arjen yksinkertaisuutta ja sitä, että "osaa" tehdä kaikki asiat Suomessa. Ei ole niitä "en tiedä miten tämä toimii" -hetkiä juurikaan.

      Poista
  3. Tulipas nälkä kuvia katsoessa :)

    Tuollainen karkkiyllätys kun on pöydässä, jaksaa odottaa laskuakin normaalia kauemmin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karkit oli kyllä aika jees juttu! Suomessa varmasti olisi iso hitti...

      Poista