keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Herculaneum

Vanhoilla romuilla jatketaan...Ei kylläkään kronologisessa järjestyksessä, sillä Pompeissa kävimme vasta tämän Herculaneum retken jälkeen.

Herculaneumista en ollut ennen kuullutkaan, mutta asia korjaantui lomamme aikana. Pompei on varmasti kaikille tuttu uhri Vesuviuksen purkautuessa 79 jKr. Aamulla kiipesimme katsomaan tulivuorta ja iltapäiväksi suuntasimme katsomaan mitä tuhoja se tulivuori sitten oikein sai aikaan. Herculaneum oli sinänsä mielenkiintoinen kohde, että se on paljon paremmin säilynyt kuin Pompei. Suurin syy on se, että Herculaneum hautautui mutavyöryn alle eikä tuhkakiven alle kuten Pompei. Kaikkien mielestä paikka oli äärettömän hieno ja lapsetkin viihtyivät. (Pompeissa kävimme tosiaan vasta seuraavana päivänä ja Isoveljen mielestä edellisen päivän romut ts. Herculaneum riittivät.) Oli aivan käsittämätöntä miten hienosti mosaiikkitaideteokset olivat säilyneet tuhansia vuosia...Osa tärkeimmistä taideteoksista kuten Aleksanteri Suuren mosaiikki oli poistettu ja viety Napolin arkeologiseen museoon. Niin hyvin kaupunki (tai sen osa) oli säilynyt, että pystyi helposti kuvittelemaan kaduille vilskettä ja vipinää. Toogapukuiset miehet matkalla kylpylään, kulkukoirat juoksentelemassa, lapset leikkimässä... 

Jorinat sikseen. Kuvat kertokoot enemmän kuin tuhat sanaa.















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti