keskiviikko 22. elokuuta 2012

Leikkipuistossa

Emme ole vielä törmänneet täällä vahingossa yhteenkään leikkipuistoon ja olemme miehen kanssa ihmetelleet missä lapset oikein täällä leikkivät. Esimerkiksi tämän meidän huoneistohotellin ympärillä ei ole mitään muuta kuin taloja eikä edes juuri puita. Miehen kollegoilta olemmekin ymmärtäneet, ettei Milanossa kamalasti viheralueita oikein edes ole.

Onneksi meidän tulevan kodin vieressä on Milanon suurin puisto - Parco Sempione. Puisto ei ole pelkkä tavallinen puisto vaan siellä on mm. linna. Toistaiseksi olemme tutustuneet vain puiston yhdellä laidalla olevaan isoon leikkipuistoon. Ei ole varmasti yllättävää, että Suomessa lapset ovat tottuneet ulkoilemaan pari kertaa päivässä ja tekemään sitä mitä lasten kuuluu tehdä eli juosta, kiipeillä, leikkiä ja pitää hauskaa ulkona. Leikkipuistoilu on mitä suurimmassa määrin tärkeä osa meidän elämää. Iltaisin täällä on jonkin verran viileämpää, joten iltaisin olemme ajelleet hotellilta puistoon leikkimään pariksi tunniksi. Leikkipuistossa on tavanomaisten vempeleiden lisäksi mm. junarata ja kolikoilla toimivia härveleitä. Lasten mielestä vempeleet ovat tietysti ihan mahtavia! Itse en ole kovin vakuuttunut, että jokaisella kerralla pitää käydä neuvottelu mennäänkö junaan vai ei...










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti