Lounas järvenrannalla

Aamulla, kun avasin ikkunaluukut ja vastassa oli sininen taivas niin suunnitelmat tälle sunnuntaille olivat selvät. Miehen mukaan sanoinkin jotain siihen tyyliin, että "Ylös sängystä ja menoksi".  Olisimme jo viime viikonloppuna halunneet mennä vieraamme Mrs.G:n kanssa Orta San Giulioon, mutta kamalan sään takia päätimme jättää sen väliin. Täksikin viikonlopuksi oli luvattu huonoa säätä ja kun aamulla tosiaan paistoi aurinko niin päätimme lähteä. Orta San Giulio kuuluu Italian järvialueeseen ja ei ole yhtä tunnettu kuin Comon, Gardan tai Maggioren järvikylät. Matkaa on Milanon keskustasta eli meidän kotiovelta noin tunti, joten matka ei ollut kummoinen. 

Keskellä järveä on Isola Orta.

Orta San Giulio on viehättävä paikka ja varmasti vieläkin ihanampi kauniilla säällä sekä kesällä. Keskustaan ei pääse autolla vaan auto täytyy jättää n. 500m päähän ja sieltä parkkipaikalta johtaa rappuset alas itse kylään. Ravintolaksi valikoitui opaskirjamme suosituksesta Ristorante Venus järvenrannalla. Ruoka oli hyvää, muttei mitään superihmeellistä. Näköalat ja tunnelma olivat taas täysi kymppi.

Kaikki sujui oikein mukavissa ja rennoissa tunnelmissa, kunnes täysin odottamaton tilanne muutti päivän kulun ja tunnelman. Miehen jäätyä maksamaan niin lähdin viemään isoja lapsia ravintolan yläkerrassa sijaitsevaan vessaan. Ranskalaisnainen oli samaan aikaan tulossa portaita alas. Aivan silmänräpäyksessä Isoveli makasi maassa ja korvalehdestä valui verta. Portaita alas tullut nainen oli horjahtanut ja kaatunut alas kaataen samalla Isoveljen mukanaan. Isoveli oli lyönyt korvansa baaritiskin kulmaan. Tästä alkoi sitten varsinainen show, sillä ravintolan henkilökunta oli aivan kauhuissaan, itse pelästyin Isoveljen puolessa enkä suoraan sanoen edes ensiksi ajatellut lattialla makaavaa naista ollenkaan... Hän oli onneksi kunnossa ja tulikin pahoittelemaan, että Isoveljeä sattui. Onneksi kaikki selvisivät, vaikka Isoveljellä oli tietenkin uskomattoman pahamieli kaikesta. Apua saimme autossa mukana olleelta unikaverilta ja sitten Suomesta mummolta. Kun vanhemmat eivät enää riitä lohduttamaan täytyy kutsua apuun lisävoimia... Onneksi puhelimen päähän saatiin mummo ja pappa. 

Se Unikaveri.

Takissa ja leohuivissa pärjää. 

Vaikka meidän reissu oli lyhyt ja ytimekäs eikä loppukaan ollut kovin mahtava niin paikka on ehdottomasti näkemisen arvoinen. Jos löydämme joksikin viikonlopuksi kivan hotellin hyvällä hinnalla niin meidät voi ehkä tuolta Lago Ortan suunnalta löytääkin...